Mentaalivalmentajan, fysioterapeutin ja Face-ryhmän jälkeen

Onpas kauan siitä kun olen viimeksi kirjoittanut. Kaikenlaista on kokeiltu edellisen kokeilukerran jälkeen, mutta jostain syystä ei ole ollut inspiraatiota kirjoittaa.

Kun palasin viikon kuntoleiriltä Kerimäeltä, huomasin, että olin saanut rasitusvamman jalkaani. Kyseessä oli plantaarifaskiitti  eli kansanomaisemmin luupiikki kantapäässä. Olin siis kuormittanut oikeaa jalkaani liikaa. Vähän se tuntui jo Kerimäellä, mutta ajattelin että me ei pienistä säikähdetä eikä ruveta löysäilemään. Ehkä olisi sittenkin kannattanut kuunnella kehoaan. Jalka ei lopulta kestänyt astumista. Olin koko kesän 2013 jalkavammainen. Käytin lenkkareiden lisäksi crocseja, koska niissä oli joustava muovinen pohja.  Koko kesänä ei siis mekkoja, sandaaleita tai mitään tyttömäistä ihanaa. Ei myöskään liikuntaa koska jalka ei kestänyt. Lomalla Portugalissa linkutin vain pieniä pätkiä. Onneksi uidessa ei haitannut. Arvaatte varmaan että en mennyt myöskään Kerimäen seurantajaksolle syksyllä.

Vähitellen aloin päästä kuntoon syksyn puolella. Keksin uuden idean, eli kävin eräänlaisen mentaalivalmentajan luona. Olin nähnyt hänen palveluistaan vilauksen tv-ohjelmassa, jonka jälkeen jäljitin tyypin yhteystiedot.  Ajatus oli, että ensin keskustelemme ja laadimme sitten askel-tavoitteen. Jokin pieni muutosaskel joka kerta. Minun kohdallani se oli se, että seisoisin aina raitiovaunussa työmatkalla sen sijaan että istuisin. Päätin kokeilla. Olin alkuun aika innostunut tästä ideasta. Käytännössä, eli puntarilla, ei tosin tapahtunut mitään.  

Marraskuussa 2013 kannoin vanhaa sohvaa toisesta päästä. Veimme sitä sisäpihalle kaatiskonttiin. Ei olisi pitänyt mutta ei ollut muita aikuisia kuin minä ja mies. Ja kontti oli siellä vain vähän aikaa. Eihän selkä sitä kestänyt. Siitä alkoivat sitten selkävaivat, jotka yleensä ovat menneet ohi ajan kanssa.  

Ei tällä kertaa. Selkä rauhoittui, mutta se heikompi jalka eli oikea meni vain huonommaksi; pistelyä, tunnottomuutta, kipuakin. Se häiritsi oikeasti työntekoakin kun koko ajan jalka ilmoitti olemassaolostaan.  Kaikki liikkuminen oli taas hankalaa. 

Kevät 2014 kului fysioterapiassa. Joskus siinä käy niin, että se iskiaskipu niin kuin jää päälle, fysioterapeutti sanoi. Hän hieroi ja avasi kireitä paikkoja. Ihanaa kipua. Monen veivauskerran jälkeen jalka alkoi palautua normaaliksi.

Ja myöhemmin, kevään tullen, löin hanskat tiskiin mentaalivalmentajan kanssa. Tyyppi, jonka luona kävin keskustelemassa, vähät välitit minusta: hän ei muistanut koskaan mitään mistä olimme aikaisemmin puhuneet ja mitä sopineet. Kun hänellä oli niin paljon asiakkaita. Ei minua se kiinnosta. Minua olisi kiinnostanut henkilökohtainen ote asiakkuuteeni, edes illuusio välittämisestä.

Työterveyshuollossa kesäloman korvilla minulta löydettiin huolestuttavia tuloksia verikokeissa. Saat diabetes-diagnoosin ja lääkityksen elleivät nämä arvot parane, sanoi lääkäri ja katsoi minua murheellisesti. Sain kesän aikaa. Juhannuksena liityin Facebookissa pienen porukan tsemppiryhmään. Ihania ihmisiä. Kun on sama elämäntilanne, samanlaiset tavoitteet, samanlaista myllertämistä päivästä toiseen, jaksaa ehkä paremmin kuunnella ja myötäelää toisten samanlaisia murheita kuin tavalliset FB-kaverit. Sain laihdutettua 5 kiloa kesän loppuun mennessä ja kun syyskuun alussa kävin taas verikokeissa, sain vapauttavan tuomion.

Viisi kiloa ei ole paljon mutta se on kuitenkin vaikuttanut todella paljon. Olen ollut kunnossa, kaikki jalat ovat toimineet – ja vielä pitkän aikaa! Käyn mielelläni pitkillä lenkeillä ulkona jos joku vain jaksaa minua ulkoiluttaa. Yksin en saa lähdettyä. Yritän käydä toisinaan yksin uimahallissa vesijuoksemassa mutta aika tervanjuontia se on sekin. Otan mielelläni koiria hoitoon koska niiden kanssa saan yksinkin lähdettyä. Ulkoilu on mukavaa. Oman koiran paikka on kuitenkin vasta joskus vuoden kuluttua.  Olen hakenut viikottaiseen terveysseurantasysteemiin, mutta päätökset siitä olenko kelvollinen, tulevat vasta ensi vuoden puolella. Muuten varmaan olisinkin, mutta en voi luvata olevani joka viikko käytettävissä: elämä vie välillä toisiin kaupunkeihin. Jos kaatuu siihen niin sitten kaatuu. Sitten kokeillaan jotain muuta. ;-)